Avoin hakemus

Taipale Varastointi Oy:n arvot perustuvat asiakaslähtöisyyteen, perheyrittäjyyteen ja ammattitaitoiseen henkilökuntaan. Liiketoimintojen jatkuva kehittäminen sekä sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilöstö ovat yrityksemme tärkeimmät voimavarat. Tästä syystä haluammekin pitää työntekijöistämme hyvää huolta ja panostamme toiminnassa toimivaan työvuorosuunnitteluun, luontevaan vuoropuheluun, työterveyshuollon kattavuuteen sekä työntekijöiden osaamisen kehittämiseen. Arvostamme asiakaspalveluhenkisyyttä, yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta, trukinajotaitoa ja ennen kaikkea positiivista asennoitumista työhön.

Taipale Varastointi Oy:n palveluksessa työskentelee yli 20 logistiikka-alan ammattilaista varasto- ja toimistotyöntekijöinä. Sesonkeihin palkkaamme myös kausiapua, joten osa työnkuvistamme soveltuu hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai osa-aikatyötä haluaville.

Hienoa, että kiinnostuit meistä työnantajana! Mikäli meillä ei tällä hetkellä ole avoinna toiveidesi työpaikkaa, voit jättää oheisesta linkistä meille avoimen hakemuksen. Jos meille myöhemmin aukeaa sinua inspiroiva työpaikka, toivomme sinun vielä erikseen hakevan kyseistä tehtävää kohdistetusti. Voit halutessasi linkittää aiemmin jättämäsi avoimen hakemuksen valitsemaasi uuteen työpaikkaan järjestelmässä.

Hae tähän työpaikkaan